maanantai 27. tammikuuta 2014

Mielensä pahoittaja

Heipä hei pitkästä aikaa. Mitenkäs en oo kirjoitellut moneen kuukauteen.... En oo muka ehtinyt :D Haha!!!
Noh, onhan tässä kaikenlaista. Joulukin oli välissä. Ja uusivuosi. Jouluaattona käytiin miun vanhempien luona syömässä ja lahjat jakamassa. Miia-tytär oli täällä myös. Oli kivaa. Uusi vuosi oltiin kotona kolmestaan. Parvekkeelta katsottiin ilotulitukset, nukkumaan käytiin puolen yön aikaa. Aksu-naksu koiruus ei pahemmin raketeista välittänyt. Se on hyvä se.

Tännehän kuuluu siis sellaista, että meille tulee toinen vauva kesäkuussa. Puolivälissä ollaan jo menossa. Hassua, miten aika menee nopsaan. Noh, enhän tossa välissä itseäni saanut mihinkään kuosiin, mikä kyllä harmittaa suunnattomasti ja nyt sitten tunnen itteni rumaksi. Erittäin rumaksi. Ällöttää, kun kattoo itteään peilistä. Ah, tätä ihanaa itsetuntoa, kun on niin paska. Mieskään ei varmaan tykkää miuta pahemmin kattella. Kattelee sitten muita. Varmasti näin. Liian paljon taas aattelen vanhoja juttuja. Jos monta vuotta on itseään aliarvioinut tai joku muu sitä tehnyt, niin eihän se ajatusmaailma hetkessä muutu. Ehkä sitten, kun vauva "Kirppu" on syntynyt ja saisin taas itseeni puhtia liikkumisen suhteen ja kilot alkaa karista. Ehkä. Hyvinhän silloin kevät/kesällä 2012 sujuikin. Pitää vaan tsempata, tsempata ja tsempata.

Ja vielä kun oppisi ettei koko ajan murehtisi noita tyhmiä asioita päässään. Mitenkähän senkin tosiaan oppis... Eihän kukaan jaksa tälläistä naista, joka itseään ei arvosta.

Ai että, kuinka tulikin "positiivinen" loppu. Ehkä mie tästä piristyn, tai sitten en...

perjantai 18. lokakuuta 2013

Syksy, syksympi, syksyisin...

Mitenkä tuo aika suhaa eteenpäin hirmu vauhtia? Äsken vielä oli ihania syyspäiviä, kuulaita ja sopivan viileitä. Kauniita värejä puissa... Nyt sitten on tuulta, kaatosadetta ja paljaita puita. Väittävät, että kohta saadaan jo ensilumikin. Njääh, en usko, että tänne vielä. Kun taivaan täydeltä tulee vettä, vettä ja vettä. Joinakin öinä on jo ollut muutama pakkasaste, mutta nyt taas plussalla ollaan reilusti. Mie tykkään joka vuodenajasta. Mutta tää kohta syksyä on se inhokki-aika. Vesisade ja tuuli. Plaah. Ei voi muuta sanoa.

Mie oon monta kertaa meinannut kirjoittaa mutta aina se on jäänyt. Ei oo jotenkin jaksanut avata tätä läppäriä sitä varten. Pitäisi saada uusia läppäri. Onneks ei oo rahaa ;) Muuten olisin jo ostanut. Mie pärjään hyvin iphonella ja ipadillä. Tosin niillä en rupea enää blogia päivittää. Siinä ei mee muuta kuin hermot!!! Valokuvia en oo ottanut juuri mitään. Eli tylsää senkin puolesta. Lähinnä puhelimella oon räpsinyt kuvia ja niitä sitten facebookkiin joitain laittanut.

Täällä ei oo tapahtunut mitään ihmeellistä. Ei kerta kaikkiaan mitään. Tuntuu, että muilla on kaikenlaisia matkoja tiedossa ja on vaikka ja mitä. No, syyskuussa käytiin häissä. Maistraatissa vihkiminen jossa olimme todistajina miehen kanssa. Sitten pienet juhlat :) Siinä se. 

Kahden viikon kuluttua lapset tulee tänne viikonlopuksi ja ihana esikoinen täyttää silloin jo 16 vuotta!!! Herranen aika... Oonks mie jo vanha... :D Neidille synttärilahjaksi jääkiekko-peliin liput ja ehkä jotain muuta, mitä en täällä paljasta vielä ;) Vaikka en kyllä tiedä käykö neiti lukemassa täällä näitä juttuja, osoitteen kyllä tietää... Aijai, synttärilahja on niin mahtava, jos vain saan sen hommattua!!! Ihan oon ylpeä itsestäni... Hih!

Niin, ei tänne siis mitään arkea kummallisempaa. Yksi päivä puhuttiin miehen kanssa, jälleen kerran, kuinka ihanaa olisi se oma talo maalla. Muutama hevonen ja sellaista kaikkea pientä. Ehkä se joskus toteutuu. Tuo meidän yhteinen haave <3

Tässä kuva meidän koirasta, kun leikkasin turkin. 


Hiukan huono kuva, mutta kun tuo koiruus ei meinaa millään pysyä aloillaan. Aina kauheassa kiireessä pitää yrittää räpsiä kuvia. Tai sitten jos on aloillaan, niin ei oo kuvauksellinen. Korvat sojottaa ja pää on miten sattuu...


ps. otsikkoa tuijottaessani, pohdin onko tuo oikea taivutusmuoto vai pitäisikö sen olla syksy, syksympi, syksyin... :D Kaikkee sitä pitääkin pohtia. Ei kannattais!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Syksy tulee vääjäämättä

Oi ja voi. Mihin tää aika oikein menee näin kiireesti? Eikö voisi kesä vielä hiukan aikaa jatkua... Tosin tykkään syksystä, ei siinä mitään. Ainoa aika vuodesta, jota inhoan, on se, kun räntää tulee. Oli se sitten syksyllä tai keäällä. Loska on inhottavaa. Tuntuu, että silloin keli on sellainen kolea, luihin ja ytimiin menevää. Mutta, ei mietitä sitä! Onhan tässä vielä aurinkoisia päiviä jäljellä :)

Jotenkin tän blogin päivittäminen on vain jäänyt ja jäänyt, vaikka melkein joka päivä on mielessä että voisin tulla tänne jotain höpisemään. Tuntuu vaan, että kaikki aika menee kaikkeen muuhun :D Esimerkiksi ompelu vie aikaa, varsinkin kun olen niin auttamattoman hidas siinä! Varsinkin kaavojen piirtäminen vie aikaa... Että mie oon hidas!

Mutta joo, kaikkea kivaa on tapahtunut. Tytär oli meillä tuossa 23.-25.8. Meidän PITI mennä kylpylään jonain päivänä, mutta ei sitten päästy. Kun kävimme jääkiekko-peleissä sekä perjantaina että lauantaina. Taas se jääkiekko-kausi alkaa :) Kuvia tuli otettua, mutta nehän on iPadillä enkä niitä nyt jaksa siirtää tälle miniläppärille. iPadillä on surkeaa yrittää päivittää blogia, jos haluaa kuvia lisätä. Hankalaa ja hidasta eikä aina edes toimi se kuvien lisääminen. Menee hermot. Sitten taas digikameralla tulee harvoin otettua kuvia... Pitäis vissiin lisätä kuvailua taas. Mutta joo, oli kiva viikonloppu! Sitten seuraavalla kerralla, kun tytär tulee meille, niin sitten mennään kylpylään!!! Jos ei oo peliä... Tai sitten pitää valita kumpaan mennään. Kylpyläliput on voimassa ens toukokuulle asti, muistaakseni.

Jaa, mitäs muuta. Niin, tänä viikonloppuna, eilen, oli miehen tyttären ripille pääsy. Enpä viitsi niistä sen enempää kirjoittaa. Sanonpa vain ettei juhliin kutsuttu... Pitkä tarina, joten annetaan sen olla. Muutamalle ystävälle siitä kerroinkin facebookin kautta. Kirkossa käytiin ja lahja annettiin. Lyhyestä virsi kaunis, vai miten se meni ;)

Pikkuneiti on muuten oppinut kääntymään masultaan takaisin selälleen ja sillä tavoin vähän jo vaihtelee paikkaa! Ei pysy enää leikkimaton päällä, ei :D Neitosta toki harmittaa, kun ei vielä eteenpäin pääse. Hitsinhitsi! Kiukkuaa välillä ihan urakalla. Noh, pikkuhiljaa.... Vaan on se aika tosiaan mennyt nopeasti. Pikkuneiti on huomenna jo puoli vuotias!!! Hurjaa!!!

Semmoista. Mie yritän vähän useammin käydä täällä kertomassa kuulumisia. Ja jos niitä valokuviakin jossain vaiheessa....

torstai 15. elokuuta 2013

Nimipäivä ja suklaapiparit

Ei nimi naista pahenna ellei nainen nimeä...
Tänään on siis miun nimipäivät ja eilen illalla leivoin suklaspipareita sen kunniaksi. Niin teki mieli jotain hyvää :)  Eihän ne ulkonäöllisesti oo mitenkään kauniita, mutta maku korvaa kaiken. Nams!!!

Suklaapipareita

Ulkona tuntuu siltä, että syksy on saapunut. On koleaa, tuulista, sateista. Kyllä olisin suonut, että kesä vielä hetken olisi ollut. Lämmintä ei ole ikinä riittävästi! Jospa niitä aurinkoisia päiviä vielä tulisi... Sitten ne kuulaat syyspäivät, ne ovat ihania :) 

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Ruokalappu

Ompeluiden tekeminen sen kuin jatkuu... Nyt ompelin Finlaysonin kerni-kankaasta pikkuneidille ruokalapun. Ostin kerniä finlaysonilta kahta erilaista.



Tein lapun muumista. Olisin kyllä innoissani ommellut lappuja enempikin, mutta vinonauhaa ostin vain 3 metriä ja yhteen ruokalappuun menee n. 190 cm vinonauhaa!!!! Noh, maanantaina vasta on kangaskaupat auki, joten silloin vasta pääsen nauha-ostoksille. 



Pikkuneiti on kuvassa naamioitunut ;)

lauantai 10. elokuuta 2013

Ikaalinen 4.-9.8.

Olimme siis miehen ja pikkuneidin kanssa lomareissulla Ikaalisten kylpylässä. Oli oikein mukava reissu. Sai vaan olla ja levätä ja ulkoilla. Täysihoito, joten ei tarvinnut miettiä ruokien tekoa lainkaan. Oikein kiva juttu :)

Tiistaina kävimme Teivon raveissa, ne ovat joka tiistai ilmaiset eli ei sisäänpääsymaksua! Menimme sinne miehen kaveria moikkaamaan.

Keskiviikkona menimme koko perhe sitten kylpylään ja pikkuneiti tykkäsi niin kauan kunnes vauvauinnissa kokeiltiin sukeltamista. Ei ollut pikkuneidin mieleen, joten siinä sitten olikin pienten raivareiden paikka :)  Tunnin verran siellä siis oltiin ja päiväunet maistui pikkuneidille.

Torstaina kävimme Tampereella. Se on kyllä ihana kaupunki, tykkään ❤ Kävimme Finalysonin alueella ja siinä ympäristössä kävelemässä. Miulla ei tietenkään ollut kameraa koko reissulla mukana enkä pahemmin sitten kännykälläkään ottanut kuvia. Harmi... Jos ensi kesänä sitten ottaisin kameran mukaan... Samalla reissulla kyläiltiin pikkuserkkuni ja perheensä luona. Siellä oli myös toinen ps, veljensä, joka asuu ulkomailla avovaimonsa kanssa. Töiden takia siis... Olikin mukava nähdä pitkästä aikaa!

Perjantaina oli sitten kotiinlähdön aika ja ajoimme ensin pikkuneidin kummien luokse Saloon. Kahviteltiin ja käytiin talleilla hevosia katsomassa ❤. Heiltä ajoimme entiselle asuinpaikkakunnalle hakemaan polkupyörämme, ne kun jäi muuttaessa sinne koska ei ne mahtunut silloin muuttokuorman kyytiin :D Onneksi pyörät oli tallessa... Siellä kävimme myös kaverini luona ja tyttäreni neiti M tuli sinne ihanalla punaisella skootterillaan ❤ Oli kyllä kiva nähdä tytärtäkin, hänellä alkaa maanantaina lukio!!! Miten ne vuodet menee näin nopeasti... 

Sitten lähdettiin ajelemaan kotia kohti ja perillä oltiin n. 23.20! Eli aika myöhään joo... Kaikkiaan matkan aikana tuli 1204 kilometriä ajeltua autolla. Huh, olihan reissu!

Tässä kollaasi muutamasta kuvasta...





Ti Ti -nalle, isoisä-nalle, pikkuneidin uusi hattu, ensiaskel-tossut pikkuneidille

sunnuntai 4. elokuuta 2013

T-paita

T-paita pikkuneidille, koko 74 cm. Kaava OttoBre 3/13 -lehdestä.